tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kommentteja Fazerin vastuulliseen tulevaisuuteen


Fazer käynnisti eilen keskustelun kaakaonsa vastuullisuudesta "Responsibility in the supply chain" -seminaarissa. Tilaisuuden vilkkaassa paneelikeskustelussa visioitiin globaalia kaakaon jäljitettävyyttä, jalostusasteen lisäämistä kehitysmaissa ja vaadittiin Euroopan oman kaakaostandardin kehittämistä. Nämä kaikki ajatukset ovat erittäin kannatettavia ja pitkällä aikavälillä hyviä suuntaviivoja kaakaon vastuullisuuden lisäämiseksi.

Jos Fazer pitää kiinni aikataulustaan muuttaa kaakaonsa uskottavasti vastuulliseksi vuoteen 2017 mennessä se tarkoittaa todennäköisesti kuitenkin käytännössä yhtä asiaa. Fazer tulee valitsemaan tuotteisiinsa jonkin markkinoilla olevasta johtavasta kaakaosertifioinnista. Vaihtoehtoja on kolme: UTZ, Rainforest Alliance ja Reilu kauppa.

Suomen suurimpana suklaayrityksenä Fazerin valinnalla on meikäläisessä mittakaavassa iso merkitys ja siksi on tärkeää käydä keskustelua siitä, mihin vaihtoehtoon yrityksen kannattaisi kallistua.

Kaikissa kolmessa järjestelmässä on erilaiset painotukset. Rainforest Alliance painottaa ympäristöasioita kun UTZ on bisneslähtöinen alkutuotannon laatuun keskittyvä järjestelmä. Laadulla UTZ tarkoittaa mm. lapsi- ja pakkotyövoiman kitkemistä myös kaakaopapujen käsittelyyn ja säilytykseen liittyviä asioita.

Kaakaoteollisuuden ongelmat liittyvät ensisijaisesti Länsi-Afrikan kaakaontuottajien äärimmäiseen köyhyyteen, jonka seurauksena lapsityövoiman hyväksikäyttö on yleistä. Arvioiden mukaan Ghanan ja Norsunluurannikon kaakaoteollisuudessa työskentelee jopa 1,8 miljoonaa lapsityöläistä.

Kun pyritään ensisijaisesti parantamaan alkutuottajan asemaa, useat järjestöt pitävät Reilun kaupan järjestelmää näistä kolmesta sertifioinnista kehittyneimpänä.

Reilu kauppa on ainoa järjestelmä, joka takaa tuottajalle takuuhinnan ja tuottajayhteisöjen kehittämiseen tarkoitetun Reilun kaupan lisän. Järjestelmä on noussut kansalaisyhteiskunnasta, ja sen päätöksenteossa kehitysmaiden viljelijät ovat tasa-arvoisessa asemassa.

Takuuhinta, Reilun kaupan lisä sekä järjestö- ja viljelijävetoisuus eivät vielä tee järjestelmästä täydellistä ja siinä on paljon kehitettävää. Näyttää kuitenkin siltä, että Reilussa kaupassa ovat koossa ne peruspalikat, joiden pohjalta uskottavaa ja viljelijän kannalta vaikuttavaa sertifiointijärjestelmää voidaan lähteä rakentamaan.

Fazer ei ole julkistanut kantaansa siitä, minkä sertifioinnin se tulee valitsemaan ja se on myös väläytellyt kehittelevänsä omia tapoja jäljitettävyyden takaamiseksi. Fazerin seminaarissa antamien lausuntojen perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että Fazer olisi kallistumassa yritysvetoisen UTZ-järjestelmään. Se on myös ilmoittanut jo ostavansa osittain UTZ-sertifioitua kaakaota.

Koska sertifiointijärjestelmät toimivat erilaisilla painotuksilla ne ovat julkisesti sopineet yhteistyöstä ja pyrkimyksistään vastata erilaisiin tuotannon haasteisiin. Eripurainen keskustelu järjestelmien välillä onkin melko harvinaista. Seminaarissa esiintynyt Fazerin omistaja Majlen Fazer ei kuitenkaan pitäytynyt herrasmiesmäisessä diplomatiassa vaan antoi Reilun kaupan järjestelmälle suoraa kritiikkiä.

En malta olla kommentoimatta väitteitä ja muutamaa muuta seminaarissa käsiteltyä asiaa.


Fazer: Reilu kauppa ei takaa kaakaon jäljitettävyyttä

Kun puhutaan kaakaon jäljitettävyydestä on tärkeää määritellä mistä puhutaan. Jos puhutaan siitä, voiko kuluttaja jäljittää suklaapatukkansa kaakaon takaisin tilalle, Reilu kauppa ei takaa kaakaon jäljitettävyyttä. Mikään muukaan sertifiointijärjestelmä ei takaa.

Tämä kuulostaa hurjalta uutiselta ja muun muassa Britanniassa keltainen lehdistö kiskoi aiheesta jymyotsikoita jo vuonna 2010. Sun-lehden "ekspertit todistivat" sen, minkä suurin osa tuotantoketjuihin perehtyneistä olivat tienneet jo vuosia - isoissa volyymeissa prosessoitaville alkutuotteille ei ole järkevää taata fyysistä jäljitettävyyttä.

Sun-lehden aiheuttamaan kohuun on helppo heittää lisää jutun aihetta. Sertifioinnit eivät tavallisesti takaa jäljitettävyyttä myöskään tuotteissa kuten tee, mehut, sokeri tai palmuöljy.

Se miksi jäljitettävyyttä ei taata näissä tuotteissa johtuu pääasiassa viljelijän edusta. Kaakaota prosessoidaan valtavissa laitoksissa. Jos tuotantolaitokset jouduttaisiin pysäyttämään ja puhdistamaan sertifioidun kaakaon erilliskäsittelyn ajaksi se tekisi lopputuotteesta niin kalliin, ettei sitä todennäköisesti ostaisi enää kukaan. Niin sanotun fyysisen jäljitettävyyden sijaan järjestelmät toimivatkin massabalanssin avulla. Massabalanssiin voi tutustua esimerkiksi Utzin laatiman animaation avulla.

Toisin kuin Kemikaalicocktail tulkitsee blogissaan, massabalanssijärjestelmä ei kuitenkaan tarkoita että Reilun kaupan, tai muidenkaan sertifiointijärjestelmien valvonnassa olisi puutteita. Se tarkoittaa, että sertifiointijärjestelmät on tehty tuottajan eikä kuluttajan ehdoilla.

Viljelijää ei kiinnosta voiko kuluttaja jäljittää suklaapatukkansa pavut takaisin tilalle. Viljelijää ja hänen lapsiaan kiinnostaa se, millä ehdoilla kauppaa tehdään siinä vaiheessa kun pavut vaihtavat omistajaa.

Siitä lisää seuraavassa.


Fazer: Reilu kauppa ei maksa tuottajille hyvää hintaa.

Reilun kaupan takuuhinta konventionaalisista kaakaopavuista Ghanassa on tällä hetkellä 2000 dollaria/tonni. Lisäksi pavuista maksetaan ghanalaisille tuottajille Reilun kaupan lisää jonka suuruus on 200 dollaria/tonni. Kaikki Reilun kaupan järjestelmän takaamat hinnat ja lisät ovat nähtävissä verkossa.

En tiedä mihin hintaan Majlen Fazer vertasi, kun hän totesi seminaarissa ettei Fazer valitse Reilua kauppaa, sillä viljelijä ei saa Reilun kaupan järjestelmän kautta hyvää hintaa. Rainforest Alliancen ja Utzin kautta maksettava hinta kun ei ole kuin ostajan ja myyjän tiedossa. Järjestelmät kertovat avoimesti etteivät ne puutu ostajan ja tuottajan välisiin hintaneuvotteluihin. Järjestelmissä ei myöskään ole kaakaon ostohinnan päälle maksettavaa, Reilun kaupan lisää vastaavaa mekanismia.

Kaakaotuottajien tuotteestaan saama hinta on keskeinen tekijä lapsityövoiman eliminoinnissa. Vanhemmat, jotka saavat työstään kohtuullisen korvauksen eivät lähetä lapsiaan töihin.

Se, onko Reilun kaupan minimihinta riittävä hinta kaakaosta, on toki hyvä ja tärkeä keskustelu. Reilun kaupan takuuhinta ei varmasti tee tuottajista rikkaita tai taloudellisesti huolettomia. Se on kuitenkin yritys luoda jonkinlainen turvaverkko maailmanmarkkinahintojen heilahteluille sekä tarjota pientuottajille käypä pohjataso suurten yritysten kanssa aloitettaville hintaneuvotteluille.
Reilun kaupan takuuhinnan ja lisän muodostamiseen liittyvästä prosessista on kattava kuvaus FLOn verkkosivuilla.


Fazer: Fazerin kaakaosta tulossa vastuullista vuonna 2017

Fazerin seminaarissaan julkistama tieto siitä, että se pyrkii kaakaonsa vastuullisuuteen vuonna 2017 ei ollut uusi. Yritys julkisti tavoitteensa jo vuonna 2010. Riippumatta siitä minkä sertifioinnin Fazer tulee valitsemaan, ei voi kuin ihmetellä mikä prosessissa oikein kestää.

Vertailun vuoksi muutama esimerkki:

Ben&Jerry’s ilmoitti päätöksestään muuttaa jäätelöidensä kaikki raaka-aineet (ne, jotka on mahdollista sertifioida) Reilu kauppa -sertifioiduiksi vuonna 2010 kolmen vuoden siirtymäajalla.

Cadbury’s teki vastaavan ilmoituksen Dairy Milk -suklaastaan puolen vuoden siirtymäajalla.

Lipton teki päätöksen muuttaa kaikki Euroopassa myymänsä teet Rainforest Alliance -sertifioiduiksi kolmen vuoden siirtymäajalla.

Siirtymäajat sertifiointien saamisessa ovat ymmärrettäviä. Isojen yritysten konvertoidessa raaka-aineitaan sertifioituihin tarvitaan tavallisesti lisää sertifioituja tuottajia, mikä vie aikaa. Liptonin, Cadbury'sin tai Ben&Jerry'sin volyymit ovat valtavia ja silti ne hoitavat hommat kuntoon monta kertaa huomattavasti pienempää Fazeria nopeammin.

Miksi Fazerin kaakaon vastuullisuuden takaamisessa menee näin kauan?

"Kestävä kehitys ja sosiaalinen vastuu ovat osa yhtiön filosofiaa", sanoi Tom Lindblad, Fazer Makeisten toimitusjohtaja Kumppani-lehdelle vuonna 2010. Nyt olisi jo aika siirtyä filosofiasta käytännön tekemiseen.


Fazer: Fazer ostaa jo UTZ-sertifioitua kaakaota

Riippumatta siitä minkä sertifioinnin Fazer valitsee, niissä kaikissa on tietyt säännöt. Järjestelmästä riippuen sertifiointimerkin käyttäjän tulee sitoutua käyttämään tuotteessaan tiettyä prosenttia sertifioitua raaka-ainetta saadakseen tuotteelle sertifikaatin. Nyt Fazerin ostojen vastuullisuutta ei valvo kukaan vaan kuluttajat ja jälleenmyyjät ovat kaakaon vastuullisuudessa yrityksen oman ilmoituksen varassa.

Odotan jännityksellä koska muut yritykset keksivät lähteä samoille viestintälinjoille Fazerin kanssa. Kohta voimme ehkä ostaa tavallisen näköistä maitoa, joka on yrityksen ilmoituksen mukaan melkein luomua?

Onneksi useimmat sertifioinnit puuttuvat ärhäkkäästi vastaavaan löperöön markkinointiviestintään. Jäämme odottamaan UTZin reaktiota.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen on pilalla


Kuva: Lotus Head, Wikimedia Commons
Munapulasta on revitty uutisotsikoita pitkin viikkoa. Kauppojen hyllyt ammottavat tyhjyyttään vaikka nyt pitäisi olla kananmunien kovin sesonki. Kukaan ei kuitenkaan kiinnitä huomiota todelliseen ongelmaan - suklaamunien totaaliseen puuttumiseen.

Kotona 5-vuotias on piirtänyt erilaisia karttoja ja suunnitelmia jo viikon ajan. Itse keksityn pelin nimi on "Munapolku" ja se sisältää monimutkaisia sääntöjä, Angry Birds -possuja ja mystisiä tähtiä.

Vanhemmille konseptin yksityiskohdat jäävät hämäriksi, mutta koko pelin tarkoitus on kristallin kirkas - syödä pääsiäismunia niin paljon, että napa tärisee. "Munapolku" on pääsiäisloman täyttymys, kaiken hauska lähde, onni ja autuus.

Äidin tehtävänä on hankkia pääsiäismunat.

Äiti on tänään vieraillut seuraavissa liikkeissä: Alepa, Siwa, K-supermarket, K-citymarket (no okei, täällä käytiin viikko sitten), Ruohonjuuri, Punnitse & Säästä ja Reilun kaupan tähti. Mistään ei löydy pääsiäismunia, joiden kaakaon alkuperän vastuullisuus olisi kuluttajan todennettavissa.

Ihmeitä ei vaadita - Reilun kaupan merkki olisi kiva ja tässä epätoivon tasossa kelpuutetaan vaikka se Rainforest Alliancen sammakko. Kaakaon vastuullisuus ei kuitenkaan taida kiinnostaa pääsiäismunabisnestä - tärkeintä on, löytyykö munasta Hevisaurus, Barbapapa tai jonkinlainen prinsessa. Munista löytyvien härpäkkeiden ja maskottien alkuperän pohtimista ei vastuullinen kuluttaja muuten viitsi edes aloittaa.

Miten ihmeessä äidillä on aikaa ravata keskellä työpäivää pitkin Helsinkiä etsimässä eettisiä suklaamunia? Ei olekaan. Pääsiäisen pyhät itkevä lapsi on kuitenkin kauhukuva, joka ajaa kaiken edelle. Työt tehdään sitten vaikka yöllä kun sokerihumalaan väsähtänyt tenava on kuukahtanut sängyn pohjalle.

Kaupan ketjut kertovat kilpaa miten asiakas saa valita ja että kaupan tehtävänä on tarjota erilaisia vaihtoehtoja. Missä ne vaihtoehdot nyt ovat kun niitä tarvitaan?

Kaakaontuotannon ongelmat eivät ole uutinen kenellekään. Pysäytetään kadulta kuka vaan niin hän osaa yhdistää lapsityövoiman hyväksikäytön kaakaoon. Länsi-Afrikassa jopa 1,8 miljoonaa lasta työskentelee kaakaoteollisuudessa, heistä tuhannet ihmiskaupan uhreina. Kukaan tuskin haluaa oman pääsiäisenviettonsa linkittyvän näihin ongelmiin.

Joka vuosi mediaan nousee uutisia ja reportaaseja kaakaontuotannon lapsityövoimasta Ghanassa, Norsunluurannikolla, Malissa. Montako juttua pitää vielä tehdä, että hyllylle saataisiin edes yksi vaihtoehto?

Kertokaa mistä niitä munia saa, maksan mitä tahansa!

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Cupertinon pyhät

Kuva: Anant Nath Sharma
Tarinan mukaan Joosef Kupertinolaista oli siunattu poikkeuksellisella levitoimisen lahjalla. Kun Pyhän hengen läsnäolo kävi tarpeeksi väkeväksi, Joosef kohosi tahtomattaan ilmaan kuumailmapallon tavoin.

Mikään lukumies 1600-luvun lentävä munkki ei ollut, mutta sinnikkyyden, tuurin ja poikkeuksellisten kykyjensä ansiosta hän eteni kuitenkin suojeluspyhimykseksi. Tänäänkin Joosef varjelee kaikkia maailman oppilaita.

Ei voi olla sattumaa, että Steve Jobs, toinen poikkeuslaatuinen, meditoinnista innostunut ja lapsuudessaan vaikeuksia kohdannut legendaarinen dropout, kävi koulunsa nimenomaan Cupertinossa.

Siellä, italialaispyhimyksen mukaan nimetyssä pienessä kalifornialaiskaupungissa, on tänään hymy herkässä. Cupertinon kultapojista tunnetumman perustama tietotekniikkayritys teki nimittäin juuri kaikkien aikojen parhaan tuloksensa. Vuoden 2011 viimeisen vuosineljänneksen liikevoitto ylitti 13 miljardia dollaria. iPhoneja, iPodeja ja iPadeja myytiin kolmessa kuukaudessa 68 miljoonaa kappaletta. Lisäksi Apple julistettiin Yhdysvaltain ykkösbrändiksi toisena vuonna perättäin.

Ja sekös Cupertinossa iltakahdeksalta Suomen aikaa alkavaan yhtiökokoukseen kokoontuvia osakkeenomistajia miellyttää.

Apple on siitä kiintoisa brändi, että toistuvat uutiset epäinhimillisistä työoloista ja itsemurhista alihankkijoiden tehtailla, veronkierrosta tai salailuun perustuvasta yrityskulttuurista eivät ole juuri himmentäneet sen säihkettä.

Suuri osa iPadin ostajista tietää vempaimensa valmistajien altistuvan vaarallisille kemikaaleille, joutuvan tekemään laittomia määriä ylitöitä, saavan säälliseen elämään riittämätöntä palkkaa, asuvan ahtaissa asuntoloissa ja joutuvan sietämään sotilaallista simputuskuria.

Sekin on tuttua, että aggresiivisen verosuunnittelun ja veroparatiisitytäryhtiöiden ansiosta Apple maksaa naurettavan vähän veroja.

Silti mielikuvat yhtiöstä ovat pääsääntöisesti myönteisiä. Vaikka Macit ovat jo aikaa sitten levinneet mainostoimistoista massoille, monelle omenalogo on edelleen kulttuurista edelläkävijyyttä viestivä sosiaalisen erottautumisen symboli.

Apple ei toki ole ainoa Etelän löysää sääntelyä, halpaa työvoimaa ja offshore-temppuja hyödyntävä it-yritys. Enemmän tai vähemmän samalla sapluunalla ne muutkin operoivat.

Jotain poikkeuksellista Applen sädekehässä kuitenkin on.

Miten muuten voi selittää esimerkiksi sen, etteivät ne valistuneet, luovat, osaavat, aktiiviset ja verkostoituneet kliktivistit, jotka Maceillaan taikovat näyttäviä kampanjoita maailman epäkohtien oikomiseksi, juuri koskaan kohdista tarmoaan yritykseen, jonka eettisesti epäkunnossa olevia tuotteita he hivelevät valtaosan valveillaoloajastaan.

Kun kyseessä on Apple, muissa yhteyksissä sovellettavat periaatteet unohtuvat. Kansalaisjärjestöt ovatkin toistaiseksi saaneet kampanjoida ilman tiedostavien kuluttajamassojen vetoapua.

Pientä muutosta on tosin ollut ilmassa.

New York Timesin tammikuussa julkaisema reportaasi Applen Kiinan alihankkijoista levisi nopeasti verkossa ja herätti laajaa keskustelua.

Artikkeli kertasi kansalaisjärjestöjen ja Applen omistakin raporteista tuttuja juttuja: viime kevään kaksi kuolonuhria vaatinut, puutteellisten varotoimien aiheuttama räjähdys, työntekijöiden itsemurhat ja niiden yritykset, pitkät työpäivät, terveysriskit.

Myös muut tiedotusvälineet, etenkin Yhdysvalloissa, innostuivat aiheesta.

Yhtiökokouksen alla Applen satumaiset voitot ovat pysyneet ykkösuutisena, mutta yhä useampi toimittaja viittaa myös huipputuloksen takaa löytyvän toimintamallin ongelmiin sekä emoyhtiön viimekätiseen vastuuseen koko arvoketjusta. Ja linkit leviävät.

SumOfUs-kampanjan vetoomuksen eettisemmän tuotannon puolesta on reilussa parissa viikossa allekirjoittanut yli 85 000 kuluttajaa ja osakkeenomistajaa. Apple-kauppojen edustalla on järjestety mielenosoituksia, ja kuluttajaboikottejakin on yritetty käynnistää.

Oli Applella maineongelma tai ei, ainakin se on ryhtynyt toimiin imagonsa kiillottamiseksi.

Tammikuussa yhtiö ilmoitti aloittavansa yhteistyön tehdastarkastuksia tekevän Fair Labor Associationin kanssa. Toimitusjohtaja Tim Cook tehosti viestiä vakuuttamalla Applen ”välittävän jokaisesta työntekijästä maailmanlaajuisessa tuotantoketjussaan”.

Tällä viikolla yhtiö kertoi sallivansa riippumattomat ympäristötarkastukset ainakin kahden kiinalaisen alihankkijansa tuotantolaitoksissa, joiden on paljastettu käyttävän myrkyllisiä kemikaaleja ja päästävän haitallista jätettä ympäristöönsä.

Mikä tällaisten muutosten merkitys sitten on, se jää nähtäväksi. Julistusten ja virallisten linjausten tasolla Apple on jo pitkään toiminut vastuullisesti. Tehdastarkastuksiakin on tehty satoja. Tästä huolimatta vastuuton toiminta on saanut jatkua.

Yritysvastuu nousee varmasti esiin tänään Cupertinossa. Arvatenkin yhtiökokouksessa puhutaan myös tuotantoketjun monimutkaisuudesta, alihankkijoiden epäluotettavuudesta ja valvonnan vaikeudesta.

Kuinka hienoa olisikaan, jos joku osakkeenomistajista vetäisi tällöin taskustaan tammikuun 26. päivän New Yorkin Timesin, avaisi sen sivulta A1 ja lukisi ääneen lehden haastatteleman entisen Apple-johtajan toteamuksen:

”Alihankkijat muuttaisivat tapansa päivässä, jos Apple ilmoittaisi, ettei niillä ole muuta vaihtoehtoa.”

Henri Purje

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Kalojen uhanalainen uusi vuosi

Pitkäsiimalla pyydetty miekkakala.
Kuva: Wikimedia Commons, NOAA
Tämä tarina alkaa uuden vuoden aatosta, jolloin päätimme piipahtaa perheen kanssa lounaalle Helsingin keskustassa sijaitsevaan italialaiseen ravintolaan. Ruokalistaa tutkiessamme hämmästys oli melkoinen, kun ravintolan pasta-annosten joukosta löytyi miekkakalalla höystetty vaihtoehto.

Ylikalastuksen kohteena oleva miekkakala on suurikokoinen, vaeltava petokala. WWF:n kalaoppaan mukaan miekkakalan lisääntyvien populaatioiden koko on nykyisellään rajusti pienempi kuin historian saatossa. Liikakalastuksen lisäksi miekkakalaa uhkaa myös aliravitsemus, kun niiden ravintona käyttämää pientä kalaa kalastetaan liian tehokkaasti rehutuotantoa varten.

Ravintolan tarjoilija ei ollut kuullut miekkakalan uhanalaisuudesta ja kävi pyynnöstäni kysymässä kommenttia ravintolan keittiöstä. Keittiöstä kerrottiin miekkakalan olevan ”eettisesti pyydettyä”. Uuden Mustan erinomaisen kalasertifiointeja koskeneen blogitekstin lukeneena tiesin suhtautua tietoon epäilevästi, ja pyysin saada lisätietoa eettisestä pyynnistä kertovasta sertifioinnista. Ystävällinen tarjoilija palasi keittiöön, mutta tuli pian takaisin tyhjin käsin – keittiön vuoronvaihto oli kuulemma käynnistynyt eikä nyt ollut aikaa penkoa asiakkaalle tarkempaa tietoa. Tarjoilija lupaa kuitenkin viedä asiaa eteenpäin.

Uhanalaisista kaloista on pidetty viime vuosina paljon meteliä. Helsingissä on käynnissä sushi-ravintoloiden tonnikalastaluopumiskampanja, WWF-julkaisee päivittyvää kalaopasta uhanalaisten lajien välttämiseksi ja suuret kauppaketjut ovat tehneet linjauksia luopua ns. punaisella listalla olevista kaloista. Tuntuikin absurdilta törmätä uuden vuoden aattona vielä toistamiseen kyseenalaiseen kalakauppaan.

Keskustasta Pohjois-Helsinkiin kulkevalla reitillämme päätimme palata kotiin, tällä kertaa Keskon kaupan kautta. Kesko on tehnyt linjauksen, jonka mukaan sen myymälöissä ei tarjota WWF:n kalaoppaan punaiseen listaan kuuluvia lajeja. K-citymarketin kalatiskillä odotti kuitenkin yllätys – tuoreita tonnikalapihvejä!

Tuoreena myytävä tonnikala, jota tarjotaan sekä sushissa että tonnikalapihveinä, on pääosin peräisin suurikokoisista lajeista, joiden lähes kaikki kannat ovat ylikalastettuja. Pääasiassa pienistä tonnikalalajeista tehtyä purkkitonnikalaa myydään Suomessa WWF:n suosittelemalla MSC-merkillä sertifioituna. Suurikokoisten lajien ylikalastuksesta johtuen tuoreille tonnikalapihveille ei kuitenkaan ole lainkaan saatavilla tätä sertifiointia.

K-citymarketilla oli tonnikalan sertifioinnista kuitenkin ilmeisen erilainen käsitys, sillä kaupan kalatiskin taulussa luki ”Tonnikala, Indonesia, MSC-pyynti”. Ravintolan miekkakalajupakasta yhä tuohtuneena marssin kalatiskille ja kyselin myyjältä miten he selittävät myyvänsä MSC-sertifioituja tonnikalapihvejä kun sellaisia ei ole olemassakaan. Kenties uuden vuoden juhlaa jo odottava, pahantuulinen myyjä kertoi tonnikalan olevan sertifioitua ja sillä selvä.

Palaan kauppaan viikon päästä uudelleen. Tonnikalapihvit ovat jälleen kalatiskillä myynnissä. Tällä kertaa avulias myyjä lähtee pyynnöstäni takahuoneeseen selvittämään kalan sertifiointia ja palaa ison kokonaisen fileen kanssa takaisin. Fileen viimeinen käyttöpäivä on tänään. Pakkauksessa ei ole merkintää minkäänlaisesta sertifioinnista ja pyydän myyjää jättämään asiasta palautetta kalatiskin vastaavalle. Ostan kilon silakoita ja voin pahoin ajatellessani kohta roskikseen lentävää, Indonesiasta Suomeen rahdattua tonnikalakimpaletta.

Kalan myynti K-citymarketissa jatkuu. Tammikuun puolivälissä otan yhteyttä Keskon vastuullisuusasiantuntija Satu Kuoppamäkeen, joka kertoo K-ruokakauppojen sitoutuneen noudattamaan uhanalaisia kalalajeja koskevaa linjausta jo 1.5.2011 lähtien. Näyttää siltä, että ketjun valvonta ja sertifiointeja koskeva ohjeistus kaipaisi vielä terävöittämistä. Kerron, että kalaa on Citymarketissa myynnissä, siitäkin huolimatta, että olen huomauttanut Keskon omasta linjauksesta ja sertifioinnin puutteista toistuvasti kaupassa.

Miltä maailman kalakantojen tilanne sitten näyttää vuonna 2012? Greenpeacen mukaan yli 70 % maailman kalakannoista on ylikalastettuja ja isot petolajit kuten tonnikala ja miekkakala ovat häviämässä. Tehokkaita toimia liikakalastuksen lopettamiseksi tulisi tehdä nopeasti.

Keskosta palataan asiaan ja kerrotaan, että kauppias on saanut ketjulta korjauskehotuksen tonnikalan myynnistä. Myös keskustan italialaisen ravintolan ruokalista on päivitetty eikä miekkakalaa enää tarjota. Miekkakalan tilalle listaan on kuitenkin lisätty tonnikalan mätiä. Myös huomautuksen saaneen K-citymarketin kalataulussa keikkuu yhä tieto MSC-sertifioidusta tonnikalasta. Pienelle asiakkaalle jää fiilis, ettei hänen huoleensa uhanalaisten kalalajien myymisestä suhtauduta kovinkaan vakavasti.

***
Ps. Jos törmäät Keskon myymälöissä epäilyttäviin lajeihin, voit antaa palautetta osoitteessa
http://www.k-citymarket.fi/Palaute/ . Samalla voit toivoa, että Kesko kiinnittäisi lisää huomiota kauppiaiden valvontaan ja ohjeistamiseen.